Kengitän ratsu -ja ravihevosia pääasiassa Pohjois-Savon alueella. Suomessa olen toiminut vuodesta 2008 lähtien ja osallistunut muun muassa ruotsalaisen  Uno Yxklintenin varsojen jalka-asentojen korjauskurssille. Työssäni käytän tarvittaessa apunani myös lämpökameraa paljastamaan esimerkiksi piileviä kaviopaiseita.